torstai 16. maaliskuuta 2023

Partaan hionta

Veneen parras on maalattu aikoinaan mattamustaksi. Nyt kun Hoopuli on tarkoitus maalata kokonaan uudelleen, tuo maali pitää hioa pois. Hiominen on hidasta ja hankalaa, sillä tuo musta maali on hieman elastisen tuntuista (VC-tar epoksitervaa?) ja tukkii hiekkapaperin hetkessä.


Mieli olisi tehnyt kokeilla maalin poistoon esim. Hempelin Paint Stripperiä, mutta kannen ja rungon välisessä saumassa on elastista massaa, joka ei varmasti stripperistä pitäisi.

Mustan pintamaalin alla näyttäisi olevan kolme maalikerrosta, joista alimmainen vaaleamman siniharmaa tuntuu hieman muita kovemmalta. Joka tapauksessa maalikerrosten sävyt ovat samoja mitä rungosta vesilinjan alapuolelta löytyi, joten uskotaan noiden olevan kaksikomponettista primeria.

Alimmaisena gelgoatin päällä on vaaleampi siniharmaa kerros, sen päällä vaalea maali ja sitten tummempi sininen, jonka päällä sitten on tuo mattamusta pintamaali.

Alimmainen primeri saa jäädä gelgoatin päälle niiltä osin kun se onnistuu, mutta monin paikoin hionta menee senkin läpi ja joissain kohdin esille tulee ihan lasikuituakin. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, sillä nämä kohdat tullaan maalaamaan ainakin pariin kertaan primerilla ennen pintamaalausta.


Karkea hionta tehdään käsin 80 karkeuksisella paperilla ja viimeistely 150 karkeudella. Koneita näillä pinnoilla ei kokeiluista huolimatta oikein pystynyt käyttämään.

maanantai 13. helmikuuta 2023

Venemessuhankintoja

Kaarihallin ja pressu ovat kestäneet hyvin talven myrskyt ja lumikuormat. Pressu on hieman muistikuvaa kapeampi, joten se jäi reunoista aika paljon auki. No ainakin tuuletus toimiin. Katsotaan sitten keväällä, jos maalaushommiin päästään, pitääkö reunoille viritellä lisäsuojaa.


Venemessuillakin tuli käytyä ja tarttuihan sieltä jotain mukaankin. Autopilottiin saatiin kaukosäädin, jolle ajateltiin olevan käyttöä mahdollisilla yksinpurjehduksilla ja takakannen luukun päälle tulee pieni aurinkopaneeli, joka toivottavasti pitää vähäisellä käytöllä olevan akun ladattuna niin, ettei laiturisähkön kanssa tarvitse ainakaan jatkuvasti pelata.




lauantai 5. marraskuuta 2022

Vihdoinkin kaarihalli

Hoopuli vietti siis kuivan kesän maissa ja nyt vihdoin sille tehtiin se luvattu kaarihalli. Samalla mallilla olemme tehneet jo aikaisemmin pari katedraalia puuveneillemme, joten rakennetta ei enempää tarvinnut miettiä, mutta nyt rimoissa oli sen verran oksia ja olisiko puutavarakin ollut turhan kuivaa, että aika moni rima katkesi taivutettaessa. Pasuttamiseen ei kuitenkaan ollut välineitä, joten katkenneet yksilöt vain vaihdettiin uusiin ja hukkapätkät säästettiin aidanrakennustarpeiksi.


Liikaa tilaa hallissa ei ole työskentelyyn, mutta eiköhän sen kanssa pärjätä.


tiistai 31. toukokuuta 2022

Menetetty vuosi

Eihän sen näin pitänyt mennä!

Kevät 2022 oli ainakin omasta mielestämme poikkeuksellisen myöhäinen tai ainakin niinä päivinä kun venehommiin olisi ollut aikaa, takatalvi tuntui aina painavan päälle. Aloittaminen viivästyi ja viivästyi ja kun muutkin projektit tuntuivat kerääntyvän tuohon kevääseen ja kaikki tekeminen vei jälleen kerran aikaa tuplasti sen mitä oli kuviteltu, lopulta tuntui viisaimmalta vain lyödä haskat tiskiin ja jättää Hoopuli kesäksi maihin. 

Yksi kevään 2022 "aikavaras" puree tuossa hihnaansa ja odottelee aitauksensa valmistumista.


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Luukkutallin modaamista

Köysien kulkutiet luukkutallin sprayhood-korokkeen läpi haluttiin siistiä. Aluksi ajatuksena oli sorvauttaa  reikiin holkit POMista, mutta koska jokaiseen reikään olisi tarvittu erilailla vino holkki, päädyttiin oikaisemaan ja käyttämään muovista sähköputkea. Saattaa olla, että tätä vielä kadutaan.

Köydet olivat kalvaneet reiät epäsiisteiksi.

Reikiä avarrettiin hieman, jotta sähköputket sai pujotettua korokkeen läpi. Putket asennettiin pitkinä, jotta suuntausta voitiin ainakin yrittään saada kohdalleen.

Korokkeen sisäpuolelle laitettiin täytteeksi lasikuitukittiä tukemaan ja kiinnittämään putkia. Tuosta ei tullut kuvaa, koska tulos oli hirveän näköinen, sillä kitti kovettui käsiin, eikä sitä saatu ollenkaan siten kuin oli ollut tarkoitus. Tuon jälkeen putket katkaistiin mittaansa.

Lopuksi putkien reunat ja rapulukkojen kiinnitysreiät siistittiin epoksikitillä ja koko  luukkutalli hiottiin odottamaan maalausta.


maanantai 15. marraskuuta 2021

Masto kurkihirreksi ja luukkutallin irroitus

Tarkoitus oli rakentaa Hoopulille "kaarihalli" talvisuojaksi, mutta olisiko ollut saamattomuutta vai mitä, kun tyydyttiin nostamaan masto kurkihirreksi ja levittämään pressu sen päälle.


Nyt kun vene saatiin sateelta suojaan, saattoi purkaa luukkutallin ja ottaa sen sisälle jatkotyöstämistä odottamaan. Paljon tuonne alle olikin nöyhtää kerääntynyt vuosien kuluessa.


Koska nostinten ja säätököysien rapulukot on sijoitettu luukkutallin kanteen sprayhood-korokkeen taakse, on korokkeeseen tehty köysille reiät, jotka aikojen kuluessa ovat hioutuneet mikä minkäkin malliseksi. Nyt ajatuksena on yrittää siistiä nuo köysitiet. Samalla lukot varmaankin vaihdetaan uusiin. Katsotaan tuleeko tuosta mitään.



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Skrapaamista ja hiomista

Kun pohjasta saatiin myrkkymaalit skrapattua pois, niin alkoi muiden alueiden valmistelu uudelleen maalausta varten. Vauhtiraita kyljessä on ollut maalattu varmaakin jollain hopea- tai kromipintaa jäljittelevällä maalilla, mutta se on aikojen kuluessa hieman kärsinyt, joten nyt se hiottiin puhtaaksi ja ainakin tällä hetkellä ajatellaan, että sekin maalattaisiin keväällä tumman siniseksi.

Ikkunoiden välit on maalattu mustiksi hieman kuin imitoimaan modernimpien veneiden yhtenäisiä pleksi-ikkunoita. En tiedä onko tuo alkuperäinen väritys, mutta koska nimenomaan halusimme erillisillä kehystetyillä ikkunoilla varustetun H-veneen, tuo musta maali saa nyt poistua. Samoin käy mustiksi maalatuille partaille, eli nekin puhdistetaan mustasta maalista ja maalataan valkoisiksi.